16. huhti, 2017

Osa XIII reagoi ja tunne

On myös aika yksinäisen arjessa tässä kuin suhteiden yhteiselo alla saman katon. On aika yksinäinen - on aika nuoremman tai vanhemman - on yksinäinen, jossa puhe ja kosketus on hiljaista yksinoloa. On myös aika yksinäinen vaikka olo ympärillä vilkas on. Emme kuule - emme näe - emme kosketa - emme saa kosketusta! Hei miksi näin sisäisesti huutahdamme hiljaa jopa äänen pihahtuksen saa aikaan raosta huulien, josta se ilmoille pääsee. Hei haluan kuulla haluan koskettaa - haluan kokea ne vaikka olo tai paikka yksinäinen on. Kysyn tarviiko - kysyn itseltäni tarviiko sen olla niin?! Voittaisinko pelon tuon epävarmuuden tunteen tai muuten tilanteen tään. Voitaisinko itseni ja antaisin tilaisuuden kuulla sekä koskettaa. Voittaisinko ne muurit jotka olen itse tai ympäristö on rakentanut ympärilleni minun?! Voittaisinko ne vai jäisinkö poteroihin näihin - valittamaan - luulemaan - olla kuulematta ja mennä vain unessa - horroksessa eteenpäin päivästä toiseen ja luullen - olettaen elämäni tällaiseksi. Hei ei minun tarvitse jatkaa rataani olla paikalla luulla kuulevani - mutten kuule kuitenkaan. Koska pelkoni epävarmuuteni tai näennäinen varmuuteni kattaa elämä unen tään. HEI MÄ JA MIE OIVALSIN minähän voin voittaa - voittaa nuo esteet - voittaa ne este kerrallaan. Hei eihän minun tarvitse silloin olla kuulematta - koskettamatta. Hei silloinhan mä ja mie elän hetkessä tässä, joka täynnä RAKKAUTTA on. Kiitos että oivalsin - kiitos siintä!!!