26. kesä, 2018

Osa LXXV (75) tunne ja reagoi (Auttaminen 2.)

AUTTAMINEN. Hei ihanaa onnea jota tuo toisen auttaminen toi ja onnen purskeen mieleen loi. Antaen voimaa hetkeen tähän kuin iloisen tulivuoren laava olisi muuttunut mielyttäväksi vain raikkaaksi hapeksi ilman. Tuo tunneaalto purkautuva ilon ja onnen kuin purkaus tulivuoren. Näin vahvasti koemme hetket auttamisen kun sille tilan annamme. Antamalla auttamista ottamalla sitä vastaan. Se aikaan aina pienenkin tulivuoren tusahduksen tai ihan pikkuriikkisen tuulenvireen. Tuo tunne vain välistä jalkoihin jää vaikka se olisi kokoinen tulivuoren purkautuvan. Niin vahvasti olemme kiinni arjen - egon liukuhihnalla - pyörittäen elämän liukuhihnaa - rutiineilla - jaksamisen rajoilla - välillä keventäenkin. Mutta emme kuitenkaan huomaa auttamisen syvintä olemusta, joka kertoisi meille hei miten tärkeä olet sinä ja me kaikki kulkijat maan matkaajat. Kyllä kiitos auttamisesta helposti annetaan kiittäen. Mutta näimme sen luonnollisena rutiinina - kuitenki aidosti sitä tarkoittaen. Mutta arki painaa päälle kaikkine velvoitteineen niin siksi auttamisen ilo - auttamisen ilolla vastaan ottaminen kaiken jalkoihin jää. Mutta tarvitsisiko sen olla niin? Onhan tuo suunta molemmin puoleinen niin välttämätön - välttämätön vuorovaikutus ihmisten - vuorovaikutus elämän asioiden niin tärkeiden ja monenlaisten. Siis herätkäämme aikaan auttamisen kiittäen!!!