14. marras, 2018

Osa LXXXXV (95) tunne ja reagoi (Pelko 2.)

PELKO. On ja oli tunne tuo epämääräinen tullut puseroomme lailla takiaisen tarttuen. Se pelon synonyymiksi itsensä etsitteli. Sillä on monia kavereitä jotka tuon pääsanan alle pelko liittyvät elämän laulukuoroon. Tuohon laulukuoroon joka aikaan saa tunteita - tunteita sellaisia joita me emme halua. Mutta mistä jälleen tuo samainen tunne lieväkin tunteeksi nousi kokemukseemme. Tuota kokemusta me emme halua kun se tarpeeton on. Niin tuo tunne josta seuraa kokemus on noussut jostain sisimmästä pintaan ja niin ei siinä todellakaan aina järjellisesti järkeä ole. Se vaan siinä aivan iholla se olla möllöttää. Mutta kun se tunne väittää mieli niin aito on - se sanoo ja todeksi väittää. Mutta onko se totta? Kysyn itseltä onko edes totta tuo synonyymikään - niin onko se vain kotikutoinen tarina, jota olemme huomaamatta sepitelleet ja teheet siitä pelon. Ja kaiken kukkuraksi todeksi luokitelleet, vaikka puolittain sen ymmärsimme kun tuo tunne pelon tila ei se totta ole. Silti se häiritsee vähemmän tai enemmän sitä päivän juttua tai pelkoa tulevasta - tulevasta miten siellä ja miten sekä miksi pelko jo sinne kiemroitaan virittää. Mutta kun tuo pelko on oikeasti kotikutoinen ja ymmärrämme että sieltä tiedottomasta mielen uumenista se rakentuu omassa päässämme. Ja silloinhan alan nähdä sanan pelko lävitse ja se jää taka alalle. Taka alalle vain tarkailtavaksi. Ja nythän palasimme turvaan rakkauden jolla ei vastakohtia ole vaan itsessään se on täydellinen - täydellinen mellä jokaisella. Kiitos!