11. maalis, 2019

Osa CVXII (112) tunne ja reagoi (Auttaminen 3?)

AUTTAMINEN. On tuo vuori hyvin vuorekas ja mahtava kun päin sen jyrkkää seinämää kiipeämme. Käyttäen hakkua, jolla iskien kiilat sen kallion ahtaisiin koloihin. Tunne melkoinen päällä on omassa haasteessamme auttamisen pelko - pelko putoamisesta taas vaikka vain köyden varasaa hieman alaspäin tai aivan vaarallisesti - lopullisesti. Tottako noin on kysyy mieli - kannattakaako tää ja nää vaaran sekä pelon tunteet - tunteet tilanteiden. Kohdata ne vain jäädä vain alas vuoren juurelle murehtimaan ettei se taaskaan onnistunut. Mutta emme anna periksi vaan taas heräämme aikaan taistelun ja pääsemme korkealle rinnettä vuoren. Tuon mahtavan vaativan rinteen jyrkän ja niin vaarallisen. On matka näin hidasta mutta eteneväistä kuitenkin. Se välistä tuntuu ikuiselta vaikka oli kyse vain silmän räpäyksestä hetken tuon. Tuo hetki olikin nyt jo toisenlainen. Huomaamme ei pelkkä puurtaminen ei pelkkä taisteleminen tuo tahdo johtaa vuorelle kohdattavan. Kun pysähdyimme rinteelle sen kuin jo puolessa välissä olisimme - huomaamme. On tässä tää jyrkän rinteen vankka ja turvallinen tasanne johon majoitumme lepäämään ajaksi tuoksi. Aika tuo pysähdyksen tuo mieleen tuon sanan auttaminen - auttaminen mitä se on!? Se sisäinen kokemus herätti meidät tällä tauolla ansaitulla. Olemme löytämässä ajatuksen tuon ytimsessä auttamisen. Annetaan sille tila ja niin ilo palasi hetkeen tähän. Hmmmmmm!!!