18. maalis, 2019

Osa CXIII (113) tunne ja reagoi (Auttaminen 4?)

AUTTAMINEN. On kiipeily vuorelle niin korkealle voimille käynyt, mutta lepo hetki - hetki aikaa ajatukselle tuolle auttavaiselle toi. Hei kun autan sinua - autankin itseäni ymmärrän. Heijastan kaikkea iloa sinulle niin heijastus onkin minun sisäinen loisteeni. Niin mutta tuo kuulostaa monimutkaiselta ja oudolta. Mutta kun näen sinut autettavana niin todellakin heijastan silloin omia ajatuksiani toiseen, jotka onkin minun. Niin miten silloin näenkään toisen aivan erilailla ja se herättää minussa erilaisen ajatuksen - tunteen - reagoinnin. Tuo reagointi tuottaa ilon säteitä hänelle - hän ihmettelee miten tuo toisen lämmin heijaste tuo iloa meille molemmille. Olen antaja ja samalla vastaanottaja avulle konkretian tai ymmärryksen ajatuksen sanattoman joka välillemme syntyi - syntyi pelkästä ajatuksesta sinä oletkin todellisuudessa rakkauden totuus etkä egon ilmentymä ja pelokas. Ilmentyvä joka peitti tunteet ilon ja oli vain pelko epämääräinen. Nyt tulvehtien virtasi energia meille molemmillle lämmin ihanin. Niin ilo olla ymmärtämättä tarkemmin - analysoimatta tarkemmin. Olikin auttaminen yksinkertaista ja vuorikin katosi edestä - elämä astui tilalle auttavainen. Auttavainen näkemään ohitse egojen - ohitse olettamusten että kaikki on vaikeaa - vaikeea korkeiden vuorien. Niin löysimme toisemme - niin löysimme kaikki muutkin ja koimme auttamisen sekä saamisen meidän kaikkien onneksi - iloksi elämän.