24. kesä, 2019

Osa CXXViI (127) tunne ja reagoi (Väsymys 3.)

VÄSYMYS. On ilo huomata että väsymys ei ollutkaan sitä nukkavierua nuutuneisuuden. Olimme samaistuneet arkeen - arjelliseen kehoomme ja luulimme että väsy siellä oli sama kuin väsy itsessämme mielen tai sielun syvyyden. Ei se ole sitä ymmärrän - ymmärrän että kehoni instrumenttini arjessa jota soitan lauluin moni vivahteisten sävelmien noiden. Ei väsy kehossa ole todella sama kuin minä ja minun todellisuuteni. Väsy tuo vain väliaikainen on lihaksissa - hermoissa - koko rangassa töiden tai muiden rasitusten valtakunnassa oli vain vaille lepoa kaiken - kaiken tämän kanssa missä arkeni pyörii. Olin sinne kasannut kaikkea - ihan kaikkea tarpeellista tai tarpeetonta velvoitteita noita ja aivan liikaa - liikaa rankani kestettävksi. Olin ankkuroinut mieleni siihen samaan vyyhtiin enkä siitä irti päästänyt vaikka jo tehdyt arkeni askareet oli jo hoidettu. Oli se jäänyt päälle - päälle ei täysillä vaan liekillä liian isolla joka energiaani poltaa samalla kun jo uudet haasteet mieleni on rakentanut. Mutta huomaan tuon nyt jo ajoissa ja annan tilan menneiden menemiselle - taakse jäämiselle ja vain kokemukseksi jaloksi historian. Nyt todella huomaan löytäväni voiman tuon sisäisen ja tieni kulkee vakaammin tässä ajassa sekä väsymykseni vähitellen hiipuu virkeydeksi elämän eliksiirin. Tuoksi iloksi elämän kokemukseksi kohdatessa taas uusia hetkiä haasteista vaativien jotka nyt ymmärrän jo kohdata toisin. Siitä oivalluksesta kiitän kiitollisesti rakkaudelle ihanalle elämän uuden tuon!!!